ELINKEINOT

Entisajan kauppaa ja teollisuutta (jatkoa)

kuva Kauppiasuraa paremmin jälkipolvi muistaa Cederbergin joensuulaisen sahateollisuuden edelläkävijänä. Vaikka itse tuotantolaitokset olivatkin naapurikunnan puolella joen itärannalla, nostivat ne olemassaolollaan Joensuun tunnetuksi "Puun ja virran kaupunkina". Puu- ja puunjalostusteollisuus olikin Joensuun tärkein teollisuushaara lähes meidän päiviimme asti ja Cederbergin aikanaan perustama ja sittemmin Repola Oy:lle myyty Penttilän saha nousi myöhemmin pohjoismaiden suurimmaksi. Saha hiljeni lopullisesti 1980-luvulla ja vuonna 1996 joensuulaiset kokoontuivat viimeisen kerran ihailemaan kuuluisaa sahaansa. Nyt jätettiin hyvästejä, sillä saha paloi perustuksiaan myöten.


1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24