JOENSUULAISET

JOENSUULAISIA

kuva Paikka johon kaupunki perustettiin ei ollut "city full of life". Itse asiassa suurin osa tienoon väestä asui joen toisella puolella, eli kaupunkialueen ulkopuolella. Asuttamiseen ryhdyttiin reippaasti ja vuonna 1849 oli kaupungin asukkaiksi henkikirjoitettu jo 149 henkilöä. Vuosi vuodelta kaupunkilaisten määrä kasvoi, mutta räjähdysmäistä ei tuo kasvu suinkaan ollut. Tuhanteen asukkaaseen päästiin 1870-luvulla, viiteen tuhanteen 1920-luvun alkupuolella ja vuonna 1953 kirjoitettiin Joensuun kaupungin väkiluvuksi 9553 henkilöä. Seuraavana vuonna vastaava luku olikin jo 23748. Mitä kummaa oli tapahtunut ?


2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18